Etta LKV - Haaveista totta

Blogi

23.3.2023

Asuntomarkkinatilanne 03/2023: selvää vilkastumista havaittavissa

Kevättalvi on tuonut mukanaan mukavaa vilkastumista asuntomarkkinoille. Toimistollamme onkin ollut taas mukava hyväntuulinen vire ja kalentereissa on huomattavasti keskitalven hiljaisempaa aikaa enemmän myös arviokäyntejä ja kohteiden näyttöpyyntöjä. Tämän vahvistaa myös SKVL:n ylimääräinen jäsenkysely, jonka vastauksista selviää, että asunnonvaihtajien liikehdintä on kasvanut merkittävästi etenkin kasvukeskuksissa. Tiivistimme tähän juttuun olennaisimmat seikat SKVL asuntomarkkinakatsauksesta ja pyysimme myös Etta LKV:n yrittäjää Sirpa Sobralia kertomaan ajankohtaisia kuulumisia Turun alueen näkökulmasta.

SKVL:n ylimääräinen markkinakatsaus 03/2023

Asuntomarkkinoilla vallinnut hiljaisuus on SKVL:n tekemän kyselyn perusteella päättymässä, mutta eri paikkakunnilla on suuriakin eroja siinä, kuinka nopeasti kauppa on lähtenyt käymään. Asuntoja kysellään tällä hetkellä selkeästi enemmän ja myös tarjouksia on saatu loppuvuoden ja vuodenvaihteen hiljaisempaa aikaa runsaammin. Eniten vilkastumista kauppojen määrissä on tapahtunut kasvukeskusten kerrostaloasunnoista.

Helsingin kantakaupungissa jo yli 60 % jäsenvälittäjistä raportoi selvää nousua kerrostaloasuntojen kaupassa, mutta keskustan ulkopuolella ei vielä ole ihan samaa vauhtia. Pääkaupunkiseudun ympäryskunnissa yli 60 % välittäjistä raportoi selvää nousua rivi-, pari- ja omakotitalokaupassa. Yleisesti pääkaupunkiseudun lisäksi Turun ja Tampereen alueella kauppa käy jo selvästi paremmin.

Lue koko markkinakatsaus SKVL sivuilta.

Ilmainen kodin hinta-arvio on ensimmäinen askel kodin myynnissä

Arviokäyntejä pyydetään nyt selkeästi enemmän, kuin esimerkiksi marras-joulukuussa. ”Ajatus oman kodin myynnistä on saattanut pohdituttaa jo jonkin aikaa, mutta nyt on ryhdytty tuumasta toimeen”, Sirpa Sobral kertoo. Markkinatilanne on elänyt viime vuosina molempiin suuntiin ja siksi onkin tärkeää selvittää tämänhetkinen tilanne ennen päätösten tekemistä. Erot asuinalueiden välillä näkyvät Sirpan mukaan niin hinnoissa kuin myyntiajoissakin. Siitä syystä yleiskatsaus vain kaupungin tai kunnan markkinatilanteeseen tuo harvoin lisäarvoa omiin pohdintoihin.

Asunnon myyjien kannattaakin ehdottomasti pyytää arvio omasta kodista ja päivittää tietoa tämänhetkisestä markkinasta hyvissä ajoin ennen kuin uutta kotia aletaan tositarkoituksella etsimään. Näin saadaan ajantasaista ja realistista arviota siitä, millä hinnalla nykyinen koti on mahdollista myydä ja miten pitkään myyntiaikaan olisi hyvä varautua.

Millaisia kohteita etsitään juuri nyt?

Olemme kuvanneet Ettalla myyntiin helmi-maaliskuun aikana enemmän kohteita kuin sitä edeltävinä kuukausina. Tällä hetkellä kohteita on julkisessa myynnissä karkeasti arvioiden jopa tuplamäärä marras-joulukuuhun verrattuna. Kasvava tarjonta onkin saattanut vaikuttaa myös siihen, että asunnon ostajat ovat aktivoituneet suunnitelmien suhteen.

Sirpa on huomannut, että näytöillä käy juuri nyt tarpeeseen kotia etsiviä ostajia. ”Haaveilijat ja mielenkiinnosta paikalle tulevat puuttuvat tällä hetkellä suurimmalta osin näytöiltä”. Eniten koteja etsivät lapsiperheet, joilla on aito ja ajankohtainen tarve lisätilalle. Korkotason ennakoitua nopeampi normalisoituminen pohdituttaa tietysti  useita asunnon ostajia. Erityisesti ensiasunnon ostajat ovat selkeästi varovaisempia ja ovat saattaneet lykätä oman kodin ostamista. Sirpan mielestä terve pohdinta omasta taloudesta muuttuvassa korkotasossa onkin järkevää. Kun realistiset laskelmat on tehtynä, voi asuntoa katsella jälleen hyvillä mielin. Juuri nyt markkinoilla on aiempaa runsaammin pienempiä asuntoja, joten markkina on itseasiassa tälle kohderymälle hyvinkin otollinen, Sirpa pohtii.

Asuntomarkkinakatsaus 03/2023

Etta LKV:n yrittäjä Sirpa Sobral kertoo, että tällä hetkellä uutta kotia etsivät erityisesti lapsiperheet.

Yhteenveto – asuntomarkkinat 03/2023

  1. Asunnon myyjien kannattaa pyytää arvio omasta kodista jo hyvissä ajoin, jotta hinta-arvio on ajantasainen.
  2. Asuntoja ostetaan tällä hetkellä aitoon tarpeeseen (lisätilan tai pienempien neliöiden tarve).
  3. Markkinatilanne suosii tällä hetkellä pienempää asuntoa etsiviä, sillä tarjonta on menneitä vuosia suurempaa.
  4. Erot asuinalueiden välillä saattavat olla suuriakin ja mikrosijainnilla on iso merkitys.
  5. Päätöksiä ollaan taas valmiimpia tekemään vuodenvaihteen jälkeen ja näytöillä käyvät katsojat ovat liikkeellä tositarkoituksella.

Haluaisitko jutella aiheesta lisää? Tiimillemme voi aina soittaa tai laittaa viestiä. Kaikkien tiimiläistemme yhteystiedot löydät helposti sivuiltamme: https://ettalkv.fi/tiimi/. Keskustelemme mielellämme asuntomarkkinatilanteesta ja tulemme arvioimaan myös sinun kotisi. Suullisen arvion annamme aina tottakai maksutta, eikä käynti velvoita sinua mihinkään.