Tässä juttusarjassa tutustumme Ettan tiimiin tarkemmin ja pääset lukemaan miten me itse asumme ja millaisista asioista nautimme työn vastapainona. Kerromme teille myös arjestamme, vapaa-ajastamme, sekä siitä miten me työskentelemme kotona. Tänään vierailemme Sirpan kotona Naantalissa.
”Olemme asuneet tässä kodissa, vehreällä pientaloalueella Naantalissa jo kahdeksan vuoden ajan. Talo oli silloiseen elämäntilanteeseemme juuri täydellinen ja täytti lähes kaikki kriteerit, joita kotia etsiessä olimme yhdessä listanneet. Sopiva neliömäärä, täysin aidattu piha (ehdoton juttu vinttikoiratalaoudessa), perustukset kallion päällä, suuret ja suojaisat terassialueet, puusauna, sekä kahden auton talli olivat kaikki meille tärkeitä asioita taloa etsiessämme – ja toki yhä edelleenkin. Toivoimme löytävämme kodin, jossa olisi jo jonkin verran remonttia tehtynä, mutta tilaa vielä jatkojalostamiselle. Tämänkin toiveen saimme täytettyä ja pääsimme itse uusimaan pintojen lisäksi mm. keittiön, lämmitysjärjestelmän, sekä putket. Talomme tyyli ja arkkitehtuuri on mielestäni ajaton, vaikka itse talo onkin jo useamman vuosikymmenen ikäinen.”
”Olemme ”uusioperhe” pariskunta ja meidän molempien lapset ovat kasvaneet jo aikuisiksi ja muuttaneet omilleen. Kanssamme arkea hauskuuttaa kaksi puolivallatonta afgaaninvinttikoiraa, Elsa 4v ja Sanni 2v.”
”Olen aina viihtynyt ja tehnyt töitä paljon myös kotoa käsin, jo ennen tätä kevättä tai yrittäjäksi lähtemistäkin. Koen, ettei kevät vaikuttanut tältä osin juurikaan työskentelytapoihini, vaikkakin kotitoimistolla tuli toki oltua ehkä aavistuksen enemmän.
Kotiimme on remontoitu oma kotitoimisto omalla sisäänkäynnillä, joka toimii myös vierashuoneena. Muutama asiakaskin on joskus piipahtanut sopimuksen tai avainten merkeissä käymässä siellä. Työpäivä on ihana aloittaa rauhallisesti kahvikupposen äärellä, sähköpostien, puheluiden ja muiden keskittymistä vaativien tehtävien parissa. Jos puolenpäivän aikaan ei vielä ole asiakaskäyntejä, niin käyn vielä pienen korttelilenkin koirien kanssa ennen kuin lähden Turkuun toimistolle ja/ tai asiakaskäynnille. Alkuillan esittelyiden ja asiakastapaamisten jälkeen vetäydyn vielä monesti toimistolle lähettämään asiakirjoja ja lisätietoja asiakkaille tai neuvottelemaan puhelimitse.”
”Vapaa-ajalla rentoudun parhaiten kun harrastan vinttareiden ja vinttari – ystävien kanssa puistoilua, metsälenkkejä ja välillä kilpailujakin. Tämä rotu on vaativa ja mm. turkinhoitoon ja koirien hyvinvointiin on sitouduttava useiksi vuosiksi. ”Pitkätukat” vievätkin vapaa-ajastani leijonan osan.
Viime vuosina olemme myös matkustelleet jonkin verran ulkomailla, jolloin pääsee konkreettisesti pois arjen kiireistä ja omista nurkista. Tämän kevään myötä aiomme matkustaa kuitenkin jatkossa harkitummin ja luonnollisesti enemmän myös kotimaan kohteita suosien.
Omassa kodissani minulle on aina ollut tärkeää siellä vallitseva harmonia. Puhdas koti ja paikat kuntoon – sitä ennen en oikein osaa rauhoittua. Samaan aikaan koirat ovat kuitenkin tuoneet vuosien myötä hieman persepektiiviä tähän asiaan ja ne onkin otettava huomioon monessa tilanteessa. Yksi asia, josta en olisi valmis luopumaan ja joka helpottaa omaa arkeamme merkittävästi on koirien kulku ulos ja sisään suoraan pesutilojen kautta. Tämä vähentää siivoukseen kuluvaa aikaa todella paljon.
Keittiö on meidän kodin sydän, ison saarekkeen luona viihdytään kokkaillen ja seurustellen. Keittiö remontoitiin täysin vuonna 2013 ja on edelleen toimiva, sekä ajaton kokonaisuus. Vaikka kaappitilaa ei taida koskaan olevan riittävästi, joten taitaa olla taas syytä tehdä tänä syksynä jonakin sadepäivänä pieni inventaario ;).”
”Alkukesästä teimme pihalle pienen hyötypuutarhan, jossa kasvatamme lähinnä yrttejä ja vihanneksia omiin tarpeisiimme. Mikäs sen mukavampaa, kuin käydä poimimassa salaatit ja yrtit suoraan omasta pihasta kesän kattauksiin. Piha-aitojen maalaus olisi vielä tämän kesän ohjelmassa ja pihassa riittää muutenkin aina pientä mukavaa puuhaa.
Muuten opettelen tarkoituksellisesti ´downshiftaamaan´ ja olen tänä kesänä löytänyt mm. äänikirjat – tosin edelleen lukeminen on mielekkäämpää. Viihdyn hyvin kotioloissa ja kevään myötä on oman kodin merkitys onkin vain kasvanut – uskoisin että aika monella meillä.”
”Varsinaista kesälomaa en taida malttaa nyt pitää kun teimme pidemmän loman ja matkan keväällä juuri ennen koronakriisiä. Viikonloput lomaillaan kuitenkin vähän pidennetyillä vapailla lähiympäristössä Turun saaristossa ja lähinnä pieniä parin päivän pyrähdyksiä lähiseudulle. Lisäksi ainakin yhden pidemmän viikonlopun aikana suuntaamme Pohjanmaalle, omalle kotiseudulleni Kokkolaan.”
Jutun kuvat: Aki Aro / Photoworks