Uudessa juttusarjassa tutustumme Ettan tiimiin tarkemmin ja pääset lukemaan miten me itse asumme ja mitkä asiat ovat tärkeitä meille työn lisäksi. Kerromme teille myös omista asumisen haaveistamme tulevaisuudessa, arjestamme, perheestämme, sekä siitä miten me työskentelemme kotona. Tervetuloa mukaan!
”Asuimme Ruskolla n. 25 vuotta. Viimeiseksi omakotitalossa, jossa lapsemme kasvoivat aikuisiksi ja muuttivat omilleen. Suuri talo tuntui työläältä eikä motivaatiota enää ollut pihankaan laittamiseen. Viime kesänä myimme talon ja ostimme peruskuntoisen rivitaloasunnon Turusta, jonka saimme remontoida mieleiseksemme. Välittäjän työssä näen paljon koteja ja olin haaveillut pitkään juuri tähän kyseiseen yhtiöön muutosta. Viime kesänä meille tuli tilaisuus ja tartuimme siihen. Uuden kodin osto ja omakotitalon myynti Ruskolta tapahtui vauhdilla. Kaksi viikkoa ja uuden kodin suunnitelmat lähtivät käyntiin. Kesä meni remontoidessa ja välillä ehdittiin asua asuntovaunussakin seitsemän viikon ajan ennen uuteen kotiin muuttoa. Nyt olemme erittäin tyytyväisiä uudessa kodissamme.”
”Teimme mittavan remontin asuntoon ennen muuttoa ja keittiö oli tärkein yksittäinen tila, johon halusimme panostaa. Tykkään laittaa ruokaa ja kestitä perhettä, sekä ystäviä. Into tosin on välillä suurempi kuin taito.
Toinen tänä keväänä tärkeäksi noussut asia on ulkotilat. Terassisuunnitelmat lähtivät käyntiin pian vuodenvaihteen jälkeen (kiitos lumettoman talven). Nyt tuo terassi on jo valmis hyvissä ajoin kesää varten. Olen jo ehtinyt laittamaan jonkin verran kukkia ja lisää laitan varmasti kun ilmat kesä etenee. Omakotitalon terassilta tuotiin lempparisohva ”pesä” uudelle terassille. Grillaamme paljon kesäisin, joten siksikin iso terassi on meille erittäin tärkeä keittiön jatke kesäisin. Takapihan rauha ja vehreys ovat kotimme parhaita puolia.”
”Teen jonkin verran töitä kotona, vaikka välittäjän työ onkin hyvin liikkuvaa muuten. Olen tottakai myös paljon asiakkaidenkin luona. Useimmiten työpiste rakentuu kotona keittiön pöydän ympärille, jossa hoituu niin puhelut, sähköpostit kuin muutkin paperityöt. Luultavasti tulevana kesänä tulen viihtymään töiden parissa useasti myös terassilla.”
”Vapaa-aikana lenkkeilen ja käyn salilla. Olen innostunut käymään myös spinningissä. Teen käsitöitä ja ompelen vaatteita (lähinnä itselleni). Poikamme pelaa salibandya 1-divarissa, joten käymme katsomassa kaikki kotipelit, jotka laitamme hyvissä ajoin ylös kalenteriin.”
”Juuri nyt emme haaveile mistään suuremmasta kotiin liittyvästä. Olemme tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseen. Tänä keväänä olemme saaneet laitettua pihankin kuntoon ja mieluisen terassin rakennettua takapihalle. Nyt odottelemme vain lämmintä ensimmäistä kesää täällä, jotta saisimme nauttia uudesta pihasta mahdollisimman paljon.”
”Olisimme itseasiassa parhaillaan Espanjan auringon alla, jollei koronatilanne olisi muuttanut suunnitelmia. Nyt aiommekin nauttia näistä upeista aurinkoisista päivistä täällä Suomessa ja viettää aikaa lähiseudulla pitkin kesää.”
Jutun kuvat: Aki Aro, Photoworks