Ajattelimme aloittaa kanssanne juttusarjan, jossa vierailemme erilaisilla asuinalueille Turussa ja lähiseudulla. Toivottavasti tästä jutusta olisi mahdollisimman paljon apua erityisesti niille, jotka pohtivat sopivaa sijaintia uudelle kodilleen. Monta kertaa aluetta vaihtaessa tulee pohtineeksi muun muassa sellaisia asioita, kuten koulujen läheisyyttä, palvelutarjontaa, keskineliöhintaa ja mikä tärkeintä: tunnelmaa.
Ensimmäisenä vuorossa on kuvankaunis Martti, joka on tunnettu erityisesti puutalokortteleistaan, 1950-luvun pistetaloista ja idyllisistä mukulakivikaduistaan.
Talouden keskikoko Martissa on vain 1,7 joka selittyy hyvin sillä, että alueella on runsaasti myös pieniä kerrostaloasuntoja. Martin kaupunginosa on yksi malliesimerkki siitä, miten monipuolinen rakennuskanta ja asukkaiden ikäjakauma muodostavat yhdessä saumattoman liiton. Martissa viihtyy niin nuoret opiskelijat, työikäiset, lapsiperheet kuin eläkeläisetkin.
Lapsiperheitä alueella on 14% ja asukkaiden keski-ikä on 42 vuotta. Erityisen paljon alue on saavuttanut suosiotaan viime vuosina nuorten lapsiperheiden keskuudessa ja sympaattinen puutalokoti keskustan lähistöllä onkin monen nuoren perheen unelma.
Rakennuskanta Martissa on verrattain vanhaa, joka luokin miljöölle poikkeuksellisen monipuolisen ja viehättävän tunnelman. Vanhoja puutaloja on kunnostettu vuosien saatossa ja niiden vehreät sisäpihat ovat todella viihtyisiä.
Martista löytyy mukavasti lähipalveluita, kuten Martin kirkko, urheilupuisto, useampi päivittäistavarakauppa ja ruokaravintola. Löytyypä alueen lounaispuolelta myös ihastuttava voi Kukka Flowershop ja vuonna 2018 avattu Liha & Herkku, josta noudat paitsi kesäillan grillattavat, myös tuoreet paikalliset leivät ja kahvit mukaasi käden käänteessä.
Muutaman kilometrin säteeltä löytyy useampiakin kouluja, kuten Turun Steiner-koulu, Luostarivuoren koulu (entiseltä nimeltään Martin koulu) ja Puropellon koulu. Päivähoitopaikkoja Martissa on myös runsaasti, kuten leikkipuistoja ja liikuntamahdollisuuksiakin. Eipä siis ihme, että alueen asukkaat kertovat viihtyvänsä täällä erinomaisesti.
Martissa 80% asunnoista on kerrostalokoteja ja loput pientaloasutusta. Alueella on monen ikäistä- näköistä ja -kokoista asuntoa. Täällä voit asua puutalokodin lisäksi hulppeassa Loft-asunnossa, 50-60-luvun kerrostalokodissa tai jopa ihan uudenkarheassa asunto-osakkeessa. Valinnanvaraa nimittäin löytyy!
Noin puolet alueen asukkaista on omistusasujia ja toinen puolikas asuu kodeissaan vuokralla.
Keskimääräinen neliöhinta 20810 postinumeroalueella on Etuoven mukaan 3534e. Myytäväksi tulevat asunnot ovat julkisessa myynnissä keskimäärin vain 6 vuorokautta, joka sekin kertoo alueen houkuttelevuudesta.
Lähteet: Tilastokeskus/Paavo-palvelu ja Etuovi.com. Kaikki kuvat: Photoworks / Aki Aro