Jatkamme blogissamme juttusarjaa, jossa vierailemme erilaisilla asuinalueille Turussa ja lähiseudulla. Tänään vuorossa luonnon ja meren syleilyyn sijoittuva Hirvensalon alue. Toivottavasti tästä jutusta olisi mahdollisimman paljon apua erityisesti niille, jotka pohtivat sopivaa sijaintia uudelle kodilleen. Monta kertaa aluetta vaihtaessa tulee pohtineeksi muun muassa sellaisia asioita, kuten koulujen läheisyyttä, palvelutarjontaa, keskineliöhintaa ja mikä tärkeintä: tunnelmaa. Juttua varten haastattelimme välittäjäämme Maaritia, joka löysi muuten ihan hiljakkoin uudet omistajat tilavalle rivitaloasunnolle Hirvensalosta.
Hirvensalon saari sijoittuu Turun lounaispuolelle ja on pinta-alaltaan noin 13 km2. Sen suurimmat läheltä löytyvät saaret ovat Ruissalo (pohjoispuolella) ja Satavan ja Kakskerran saaret (eteläpuolella). Lännessä avautuu upeana Airiston merenselkä. Matkaa Turun kauppatorille on Hirvensalon keskustasta alle viisi kilometriä. Meren ja luonnon läheisyys, lapsiperheiden palvelut ja myös monenlaiset asumismuodot ovat asioita, jotka ilahduttavat täällä asuvia jokapäiväisessä arjessa ja jotka ovat tehneet Hirvensalosta erittäin vetovoimaisen kaupunginosan. Hirvensalossa on useita asutuskeskittymiä, joista suurimmat ovat Moikoinen, Kukola ja Haarla.
Hirvensalon talouksien keskikoko on 2,6 henkilöä ja asuntojen keskikoko on noin 113 m². Yleisin asumistyyppi on pientalo ja 75% asukkaista on omistusasujia.
Hirvensalo on yksi Turun nuorimmista asuinalueista, josta kertoo myös varsin alhainen keski-ikä (37 vuotta). Hyvät lapsiperheiden palvelut ja sujuvat julkiset yhteydet yhdistettynä monipuolisiin ulkoilumahdollisuuksiin ovat varmasti suurina tekijöinä sille, että lapsiperheitä on alueella jopa 41%.
Hirvensalosta löytyy kaikki tarvittavat lähipalvelut ruokakaupasta apteekkiin ja kuntosaleista terveyspalveluihin. Hirvensalossa on kolme koulua: Väinö Aaltosen ja Haarlan alakoulut, sekä Syvälahden yhtenäiskoulu, jonka yhteyteen on sijoitettu kirjasto. Myös päiväkoteja on useampia ja leikkipuistojakin noin kymmenen. Hyvät satamapalvelut, laskettelukeskus ja sen edustalla olevat skeittirampit sekä taakse sijoittuva Hirvensalon Golf kruunaavat kokonaisuuden. Täältä löytyy varmasti koko perheelle mieluista tekemistä ympäri vuoden.
Luonto on yksi merkittävä tekijä monille täällä asuville ja myös täältä kotia etsiville. Luonnossa liikkumiseen löytyykin useita mahdollisuuksia. Alueelta löytyy muutaman kilometrin mittainen valaistu kuntorata, johon tehdään talvisin myös latu. Kulku kuntoradalle on Hirvensalon hiihtokeskukselta.
Maanpäässä – kirjaimellisesti maan päässä – sijaitsee näköalapaikka nimeltään Kaasavuori. Näköalapaikkaa ei ole merkitty viitoilla eikä sitä varsinaisesti mainita missään muualla kuin joissain kartoissa näköalapaikkana (Maanpääntie, Turku). Samassa osoitteessa sijaitsee myös koirapuisto. Hirvensaloon sijoittuu myös Toijaisten luontopolku (Toijaistentie 156, Turku).
Myytäväksi tulevat asunnot ovat julkisessa myynnissä keskimäärin noin 14 vuorokautta. Alueen toteutuneisiin kauppahintoihin perustuva keskimääräinen neliöhinta on rivitalojen osalta 2986€ ja omakotitaloissa 2478€.
Tällä hetkellä alueelta etsitään paljon yksitasoisia rivitaloasuntoja, joissa olisi oma viihtyisä takapiha. Hirvensalo houkuttelee myös omakotitalojen rakentajia. Haarlan kehittyvä naapurusto pitää edelleen pintansa etenkin lapsiperheiden keskuudessa, mutta myös Papinsaaren ja Syvälahden koulun ympäristöstä kysytään myyntiin tulevia koteja usein.
Suuri kiitos Maaritille vinkkien ja tietojen jakamisesta, toivottavasti näistä oli apua myös sinulle! Jos etsit Hirvensalossa sijaitsevalle kodillesi ammattitaitoista ja alueen hyvin tuntevaa kiinteistönvälittäjää, suosittelemme lämpimästi ottamaan yhteyttä Maaritiin jo vaikka saman tien. Voit ottaa yhteyttä häneen myös siinä tapauksessa, kun etsit kotia ostettavaksi tältä alueelta tai haluat tietää asuinalueen markkinatilanteesta tarkemmin.
Maarit Rantala, LKV, LVV | maarit.rantala@ettalkv.fi, 044 375 8603.
Lue aiemmat juttusarjan artikkelit Uittamosta, Port Arthurista ja Martista.
Lähteet: Tilastokeskus ja Etuovi.com. Kaikki kuvat: Photoworks / Aki Aro