Naavatie 6, Preitilä, Paimio

Rakennusvuosi 1999
Rivitalo, 4h+k+vh+kph+s+erillinen wc+khh, 115.0 m²
Hinta 215 000 €

Kolmen makuuhuoneen valoisa rivitalon päätyhuoneisto Paimiosta

Turun ja Salon välimaastoon sijoittuvan Paimion luonnon syleilyyn sijoittuva miljöö tarjoaa turvallisen ja rauhallisen asuinympäristön, jossa viihtyy vauvasta vaariin. Loistavat yhteydet moottoritien suuntaan helpottaa kulkemista niin Turun kuin Helsinginkin suuntaan. Tästä sijainnista hurautat alle puolessa tunnissa niin Turkuun kuin Saloonkin ja Kaarinan keskustan sekä Skanssin laaja palvelutarjonta on vieläkin lähempänä. Paimion keskustasta löytyy kuitenkin kaikki tarpeelliset lähipalvelut sekä monipuoliset harrastusmahdollisuudet loistavien ulkoilumaastojen kera. Alakouluun sekä lähipäiväkotiin on tästä sijainnista alle kilometrin matka ja yläkoulu sekä lukio löytyy keskustan alueelta noin kolmen kilometrin kävelymatkan päästä.

Päättyvän kadun päässä, loivassa rinteessä sijaitseva rivitaloyhtiö sijoittuu viihtyisään ympäristöön luonnon rauhaan, mutta kuitenkin lähelle palveluita. Tilavan tuulikaapin jälkeen asuintilat eteisestä avautuvat olohuoneen puolelle keittiön jäädessä hieman sivummalle. Pääovelta onkin suora näkymä terassin ovelle ja takapihan katetulle terassialueelle sekä takapihalle. Keittiö on reilun kokoinen, joten tänne sijoittuu mutkattomasti myös kuuden hengen ruokailuryhmä. Olohuoneessa katseenvangitsijana toimii kaunis takka, joka tuo lisämukavuutta arkeen niin tunnelmanluojana kuin lämmittämässä kylminä vuodenaikoina. Olohuoneen viistokatto tuo avaruutta ja takapihan vastaiset ikkunat tuovat mukavasti luonnonvaloa sisätiloihin.

Kaikki kolme kodin makuuhuonetta sijoittuvat olohuoneen ympärille, joista kahden huoneen välistä löydät käytännöllisen vaatehuoneen. Keittiön vastapäätä sijaitsee erityisen runsaalla tasotilalla varustettu kodinhoitohuone, jossa pyykkihuoltokin sujuu mutkattomasti. Kylpyhuoneen yhteydessä sijaitsee talouden toinen wc ja remontoidun saunan lämmöissä rentoutuu takuuvarmasti arjen kiireistä.

Tämä tilava, valoisa ja toimivapohjainen kokonaisuus odottelee uusia asukkaita nauttimaan arjesta luonnon läheisyyteen.

Tervetuloa tutustumaan paikan päälle – tehdään yhdessä kodinvaihtoon liittyvistä haaveistasi totta.

TANJA LAUTKANKARE
040 809 2722 l tanja.lautkankare@ettalkv.fi

Mikäli oman kodin myynti on ajankohtaista, ole ihmeessä yhteydessä ja sovitaan tapaaminen.

Ota yhteyttä ja sovi tapaaminen

Tarkemmat tiedot

Yhteystiedot ja esittelyt

Yhteystiedot
  • Tanja Lautkankare
  • Etta LKV | Kiinteistönvälitys Etta LKV Oy
  • tanja.lautkankare@ettalkv.fi
  • 040 809 2722
Tanja Lautkankare

Asunnon perustiedot

Kohdenumero20481492
Sijainti
  • Preitilä
  • Naavatie 6
  • 21540
  • Paimio
TyyppiRivitalo
HallintamuotoAsunto-osakeyhtiö
OmistusmuotoOma
Huoneistoselitelmä4h+k+vh+kph+s+erillinen wc+khh
Asuinpinta-ala m²115 m²
Yhteensä m²115 m²
Pinta-alan perusteYhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen
Kerros1
Kerroksia1
Rakennusvuosi (päättynyt)1999
Käyttöönottovuosi1999
VapautuminenSopimuksen mukaan

Hinta ja kustannukset

Velaton hinta215 000 €
Myyntihinta215 000 €
Yhtiövastike207,00 €
Hoitovastike207,00 €
Vesimaksu
  • 20
  • oma mittari
Lisätietoja maksuistaVesimaksu ennakkona 20€ /kk ja tasataan kerran vuodessa. Sähkö oman sopimuksen mukaan. Nykyisellä asukkaalla sähkönkulutus n.17 000kWh/vuosi, nykyinen asukas saunoo paljon. Autokatospaikka/vuosimaksu 20€ Tähän asuntoon kahdesta autopaikasta 40€/vuosi. Mahdollinen varainsiirtovero 2% velattomasta kauppahinnasta.

Asunnon lisätiedot

Sauna
  • oma sauna
Tulisija
  • takka, muu
  • varaava takka
Tilojen kuvausEteisessä peililiukuovet
Asuntoon kuuluu
  • kaapeli-tv
YleiskuntoHyvä
Lämmitysjärjestelmän kuvausSähkö, ilmalämpöpumppu, muu

Asunnon tilat ja materiaalit

Asunnon tilat ja materiaalit
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali: puu, tiili
  • Asunnon kaikkien huoneiden parkettilattiat ovat hiottu ja lakattu samalla kertaa 2018. Hohde-pinnoitus on tehty kaikille asunnon kaakelipinnoille. Tuulikaapin lattialaatat uusittu 2020
  • Kaikkien huoneiden seinät maalattu, olohuoneen ja eteisen katot maalattu, ovien listat maalattu, terassin ovi ja ulko-ovi maalattu sisäpuolelta sekä uusia kynnyksiä asennettu.
Katto
  • Harjakatto
Keittiön kuvaus
  • Keittiön lattia on parkettia ja seinät maalattu. Välitila laattaa. Työtasot laminaattia. Jääkaappi ja pakastin uusittu 2021 Liesi 2020. Induktio ja erillisuuni. Astianpesukone 2018. Keittiökaappien ovet uusittu 2015.
  • Varusteet: liesituuletin, astianpesukone
  • Liesi: integroitu liesi, erillisuuni
  • Jääkaappi ja pakastin: jääkaappi, pakastin
Kylpyhuoneen kuvaus
  • Lattiamateriaalit: laatta
  • Seinämateriaalit: kaakeli
  • Varusteet: suihkuseinä, lattialämmitys, wc-istuin, suihku, peilikaappi, kylpyhuonekaapisto
  • Kylpyhuone kalusteremontti 2017 Kylpyhuone wc-istuin uusittu 2021 Suihkut uusittu 2021 Hohdepinnoitus tehty 2021 Bidee-suihku
WC-tilojen kuvaus
  • Allaskaappi. WC-istuin uusittu 2020
  • Lattiamateriaalit: laatta
  • Seinämateriaalit: kaakeli
  • Varusteet: peilikaappi, bidee-suihku
Saunan kuvaus
  • Sauna saneerattu 2019 . Saunan takaseinän kaakelointi 2019. Kiuas vaihdettu, vaatiii huoltoa, Narvi hetivalmis.
  • Lattiamateriaalit: laatta
  • Seinämateriaalit: puu
Kodinhoitohuoneen kuvaus
  • Kodinhoitohuoneessa on osittain laatoitettua seinää ja osittain maalattua seinää. Paljon kaappitilaa.
  • Lattiamateriaalit: laatta
  • Seinämateriaalit: kaakeli, maalattu
  • Varusteet: pesukoneliitäntä, pesuallas, lattialämmitys, lattiakaivo, pöytätaso
Olohuoneen kuvaus
  • Olohuoneen lattia on parkettia ja seinät maalattu. Lattia hiottu ja lakattu 2018. Katot maalattu 2018 ja kaikki seinät. Lattialistat uusittu 2018. Lasikuitutapetti maalin alla.
Makuuhuoneiden kuvaus
  • Lukumäärä: 3
  • Makuuhuoneiden lattiat ovat parkettia ja seinät maalattu. Makuuhuoneessa on yhdellä seinustalla liukuovikaapistot.
Säilytystilojen kuvaus ja lisätiedotLämmin n. 12m² varasto ulko-oven välittömässä läheisyydessä. Takapihalla n. 7m² pihavarasto, rakennettu 2018.

Taloyhtiö

Taloyhtiön nimiAsunto Oy Paimion Sammal
Isännöitsijän yhteystiedotUniko Isännöintipalvelut Oy, Juhani Tunkkari, 040-1412515, juhani.tunkkari@uniko.fi
Taloyhtiössä muutaOsakkaat ovat sopineet poikkeuksen yhtiöjärjestykseen ja asunto-osakeyhtiölain vastuunjakoon märkätilojen, vesikalusteiden, lämminvesivaraajan ja ulko-ovien osalta. Näiden kunnossapito ja uusiminen jää osakkaan vastuulle.
Autokatospaikkoja6
(Taloyhtiön) Rakennukseen tehdyt korjaukset ja remontitTehdyt korjaukset ja perusparannukset: 2019 Huippuimurin vaihto as 4 2018 Kattojen huoltopuhdistus, harjaus ja/tai myrkytys 2017 Väliaitojen kunnostus ja maalaus 2017 Huippuimurien vaihto as 1 ja 3 2013 Kattosillat 2012 IV-järjestelmän puhdistus ja säätö 2010 Ulkomaalaukset 2008 Ilmalämpöpumput, huolto ja korjausvastuu osakkaalla 2003 Piha-alueen asfaltointi
Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontitKUNNOSSAPITOTARVE YHTIÖKOKOUSTA SEURAAVIEN VIIDEN VUODEN AIKANA Piha: as 3 ja 4 väliaita uusitaan omatoimisesti 2023 Sammalen myrkytys omatoimisesti Katto: rännien tarkistus omatoimisesti
Tontin pinta-ala3165 m²
Tontin omistusOma