Svinhufvudintie 7, Kulosaari, Helsinki

Rakennusvuosi 1960
Kerrostalo, 3mh+avok+oh+kph/wc+vh+p, 66.0 m²
Hinta 425 000 €

Viehättävä vintagekoti ylimmässä kerroksessa Kulosaaressa

“Heräät valoisaan kesäaamuun ja seisot parvekkeella höyryävä kahvikuppi kädessäsi, luot katseesi horisontissa häämöttävään Helsingin siluettiin ja ihailet jälleen kerran kodistasi näkyviä kaupungin merellisiä ääriviivoja. Mielessäsi puntaroit vaihtoehtoja vapaapäivän viettoon: Ulko-ovelta lähtevät sopivasti Kulosaaren pyöräily- ja ulkoilupolut, jotka kiertelevät kutsuen houkuttelevasti maisemalenkille Mustikkamaalle, Herttoniemenrantaan, Kruunuvuorenrantaan, Kalasatamaan tai aina keskustaan saakka. Lenkin jälkeen mielessäsi on rentoutuminen taloyhtiön juuri uusitulla saunaosastolla. Toisaalta, aivan kivenheiton päässä vilkkuvat oranssit metroaseman symbolit veisivät sinut hetkessä rajattomien mahdollisuuksien äärelle keskustan kahviloihin tai gallerioihin, tai tarvittaessa aina Espoon perukoille saakka. Olet kiitollinen, sillä tämänkin päivän pärjäät halutessasi ilman autoa kotisi ensiluokkaisen sijainnin ansiosta. Päätätkin istua vaan parvekkeella ja lukea kaikessa rauhassa kirjaa, kunnes päätöksesi on selkiytynyt. Täydellinen päivä tiedossa, ajattelet. ”

Tämän kodin parhaita puolia ei tarvitse kauan miettiä. Haluttu sijainti arvoalueella Kulosaaressa metrolinjan varrella yhdistettynä kolmen makuuhuoneen erittäin toimivaan pohjaratkaisuun tekee tästä Svinhufvudintien kodista kokoaan isomman. Päivänvaloa tulviva asunto sijaitsee ylimmässä kerroksessa ja on pinnoiltaan värikäs sekä raikas, upea kuviollinen tapetti saa hymyn huulille. Suuret ikkunat eri ilmansuuntiin takaavat, että luonnonvaloa riittää mukavasti pitkälle iltaan myös harmaimpaan vuodenaikaan. Kaunis avokeittiö on ehdottomasti yksi kodin valttikorteista, sillä voit samalla seurustella vieraiden kanssa ruuanlaiton lomassa, myös perheen yhteiset ruokahetket saavat aivan uutta merkitystä. Taso- ja säilytystilaa on saatu mahtumaan keittiöön sopiva määrä.

Asunnon käytettävyyttä ja muunneltavuutta lisää liukuovilla eriytetty kolmas makuuhuone, joka sijoittuu olohuoneen viereen. Myös muut kaksi makuuhuonetta ovat väljiä, ja toisesta makuuhuoneesta on kulku parvekkeelle. Tämän makuuhuoneen kaapistot ovat ajan hengen mukaisesti upotettu seinään. Tilavien kaapistojen ovet on juuri maalattu ja alkuperäinen ilme säilytetty vetimiä myöden. Lisää säilytystilaa kodista löytyy tilavasta vaatehuoneesta, sekä omasta vinttikomerosta tai taloyhtiön lämpimästä irtaimistovarastosta, josta on mahdollista vuokrata lisää säilytystilaa vain 20 eurolla kuussa. Moderni kylpyhuone on klassisen vaaleahko.

Tässä taloyhtiössä ja huoneistossa on kaikki suuret remontit (putket, viemärit, ikkunat jne) tehty, eli voit asua huolta vailla ja vain nauttia sijainnin tuomista mahdollisuuksista. Tässä viimeisen päälle uusitussa Kulosaaren kodissa sijoituksesi arvo on turvassa. Ja juuri näiden tekijöiden takia parvekkeen kahvihetkesi tuntuu jokaisella kerralla niin ihanan rentouttavalta…

Ota yhteyttä ja sovi tapaaminen

Tarkemmat tiedot

Yhteystiedot ja esittelyt

Yhteystiedot
  • Annika Mero
  • Etta LKV | Kiinteistönvälitys Etta LKV Oy
  • annika.mero@ettalkv.fi
  • 0405885054
Annika Mero

Asunnon perustiedot

Kohdenumero20462456
Sijainti
  • Kulosaari
  • Svinhufvudintie 7
  • 00570
  • Helsinki
TyyppiKerrostalo
HallintamuotoAsunto-osakeyhtiö
OmistusmuotoOma
Huoneistoselitelmä3mh+avok+oh+kph/wc+vh+p
Asuinpinta-ala m²66 m²
Yhteensä m²66 m²
Pinta-alan perusteYhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen
Lisätietoja pinta-alastaHuoneiston pinta-ala on yhtiöjärjestyksen, isännöitsijäntodistuksen ja myyjän ilmoituksen mukaan 66.0 m². Edellä mainittu pinta-ala saattaa tämän ikäisessä kohteessa poiketa olennaisestikin huoneiston nykyisen ja rakentamisaikaisen mittaustapojen ja standardien mukaan laskettavasta pinta-alasta. Huoneiston todellinen pinta-ala voi siis olla yhtiöjärjestyksessä, isännöitsijäntodistuksessa ja esitteessä mainittua pienempi tai suurempi.
Kerros4
Kerroksia4
Rakennusvuosi (päättynyt)1960
Käyttöönottovuosi1960
VapautuminenSopimuksen mukaan

Hinta ja kustannukset

Velaton hinta425 000 €
Myyntihinta365 523,07 €
Velkaosuus59 476,93 €
Yhtiövastike983,40 €
Rahoitusvastike574,20 €
Hoitovastike409,20 €
Vesimaksu
  • oma mittari
Lisätietoja maksuistaHoitovastike on 409,20e/kk, pääomavastike on yhteensä 574,20e/kk, irtaimistokomero 20e/kk, kaasumaksu 9,50e/hlö/kk, vesi kulutuksen mukaan, sähkö kulutuksen mukaan, saunamaksu 15e/kk, pesutupa 6e/kk, autotalli 90e/kk, autopaikka 27,50e/kk, autopaikka sähköpistoke 37,50e/kk. Mahdollinen varainsiirtovero 2 % velattomasta kauppahinnasta. Mikäli taloyhtiön osakeluettelo on ennen kaupantekoa siirretty huoneistotietojärjestelmään, tai se siirretään huoneistotietojärjestelmään kaupanteon jälkeen, mutta ennen ostajan merkitsemistä osakeluetteloon, tulee ostajan hakea omistusoikeuden rekisteröintiä Maanmittauslaitokselta. Ostaja vastaa tällöin omistusoikeuden rekisteröintikustannuksista, mahdollisista osakekirjan mitätöinnistä aiheutuvista kustannuksista sekä mahdollisesta hakemusmaksun korotuksesta.

Asunnon lisätiedot

Sauna
  • taloyhtiössä sauna
Tilojen kuvausEteisen lattia vinyylilankku
ParvekeAsunnossa on parveke
Parvekkeen kuvaus
  • Parveketyyppi: ulostyönnetty
HissiTaloyhtiössä on hissi
Asuntoon kuuluu
  • kaapeli-tv
YleiskuntoHyvä
Toimeksiantajan aikana huoneistoon tehdyt toimenpiteet sekä niiden ajankohtaA16 muutostyö 2019, keittiön siirto putkiremontin yhteydessä, valmis 2020. 2020 makuuhuoneiden, olohuoneen, avokeittiön lattioiden uusiminen, maalausta, tapetointia, listat uusittu, kaapien ovet maalattu, huoneiden ovet maalattu.
EnergialuokkaE2013
Lämmitysjärjestelmän kuvausKauko

Asunnon tilat ja materiaalit

Asunnon tilat ja materiaalit
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali: betoni
Katto
  • harjakatto
  • pelti
Keittiön kuvaus
  • lattia vinyylilankku, uuni ja mikro yhdessä
  • Seinämateriaalit: maalattu, tapetti
  • Työtaso: laminaatti
  • Varusteet: astianpesukone
  • Liesi: induktioliesi
  • Jääkaappi ja pakastin: jääkaappi/pakastin
Kylpyhuoneen kuvaus
  • Lattiamateriaalit: laatta
  • Seinämateriaalit: kaakeli
  • Varusteet: suihkuseinä, pesukoneliitäntä, lattialämmitys, wc-istuin, suihku, peilikaappi, kiinteät valaisimet
Olohuoneen kuvaus
  • lattia vinyylilankku
  • Seinämateriaalit: maalattu, tapetti
Makuuhuoneiden kuvaus
  • Lukumäärä: 3
  • kahdessa makuuhuoneessa lattia on kokolattiamattoa, yhdessä makuuhuoneessa on vinyylilankku.
  • Seinämateriaalit: maalattu
Säilytystilojen kuvaus ja lisätiedotIrtaimistovarasto 20e/kk, vinttikomero.

Taloyhtiö

Taloyhtiön nimiAsunto Oy Svinhufvudintie 7 Bostads Ab
Isännöitsijän yhteystiedotTaloasema/GreenSkill Oy, Hitsaajankatu 6 4.krs 00810 Hki, Pasi Matsi 0442411245, pasi.matsi@taloasema.fi
Taloyhtiöön kuuluu
  • urheiluvälinevarasto
  • kellarikomero
Taloyhtiössä muutaKaapeli TV, DNA Welho Oy, Valokaapeli, DNA Oyj 10M ethernet
EnergialuokkaE2013
Autotallipaikkoja8
(Taloyhtiön) Rakennukseen tehdyt korjaukset ja remontit1993 Julkisivusaneeraus: julkisivusaneeraus, parvekkeiden, katon, ikkunoiden, autotallin ovien maalaus 1998 Lukitus: postiluukut ja lukot uusittu (exec-avaimet) 2001 Ikkunat, parvekeovet: ikkunoiden uusiminen, parvekeovien asennus 2001 jätekatos 2003 Hälytysjärjestelmä: ullakon hälytysjärjestelmä 2005 pihavalaistus 2010 Katto: peltikaton maalaus 2012 putkien kuntotutkimus 2014 Parvekkeet: huoneistoparvekkeiden puukaiteiden uusiminen 2014 Hissit: hissien peruskorjaus 2015 Ullakot: A- ja B-ullakolle uudet pistorasiat ja vikavirtasuojakeskukset 2016 Lapetikkaat katolle 2018-2020 Kiinteistön LVIS-saneeraus: lupatunnus 42-0998-18-D 2019 B varaston muutos: B-portaan pihatason varaston rakentaminen linjasaneerauksen yhteydessä asunto-osakehuoneistoksi nro B 36, lupatunnus LP-091-2018-01177 2019 Huoneisto A5: kylpyhuoneen laajentaminen ja keittiökalusteiden uusiminen kiinteistön LVIS-linjasaneerauksessa 2021 Kellarivarasto: irtaimistokomeroiden rakentaminen A-portaan kellarivarastoon 2021 Vesikatto: vesikaton peltipintojen kunnostus ja maalaus 2022 Takuukorjausten ohessa, putkiremonttiin kuulumattomien ilmanvaihtohormien kunnostukset/korjaukset
Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontit2023-2025 pihakaiteiden uusiminen (arvio 20.000e), parvekkeiden betonipintojen huoltokorjaus (arvio 7500e), sähköautojen lataus tallipaikka (arvio 700e/paikka) 2025 lukituksen uusiminen, autotallien pintojen kunnostus (ovet ja lattiat)
Tontin pinta-ala1964 m²
Tontin omistusOma