Eerik Pommerilaisen ranta 20, Turun Telakkaranta, Turku

Rakennusvuosi 2016
Kerrostalo, 3h+k+kph+s+wc+lasit.p, 71.0 m²
Hinta 309 000 €

Tyylikäs kolmio meren äärellä, arvostetulla Telakkarannan alueella.

Vaikuttava Telakkaranta sijoittuu aivan Aurajoen rannalle ja näkymät kodista ovat sanalla sanoen upeat! Kolmannen kerroksen ikkunoista ja parvekkeelta pääset katsomaan eläväistä terminaalin arkea ja aamukahvia juodessasi ihailet upeaa Turun Linnan ympäristöä. Rauhoittava merimaisema toimii kodin kauneimpana tauluna, jonka tunnelma vaihtuu vuodenaikojen mukaan. Keskustan sykkeeseen ei ole kuin muutaman kilometrin matka ja idyllinen jokiranta elämyksineen löytyy vieläkin lähempää.

Tilava kahden makuuhuoneen asunto toimii loistavasti pariskunnan tai pienen perheen kotina, mutta yhtä hyvin myös vaikkapa kaupunkiasuntona kesämökin sijaan. Vuonna 2016 valmistunut taloyhtiö on edelleen uudenveroisessa kunnossa ja asunto itsessään erittäin siisti. Yleisilmeeltään koti on ajattoman klassinen ja laadukkaat pintamateriaalit luovat kauniit puitteet ja pohjan, jota tuleva asukas voi jalostaa sisustus- ja kalustevalinnoilla mieleisekseen.

Neliöt on täällä käytetty erittäin optimaalisesti ja arjen luksusta tarjoilee mm. oma sauna, erillinen wc, sekä tilava vaatehuone. Kun toiminnallisuus on mietitty huolella, voi keskittyä itse siihen olennaiseen – omasta kodista ja ennen kaikkea sen upeista näkymistä nauttimiseen. Tätä maisemataulua suuresta olohuoneen ja ruokailutilan yhdistävästä tilasta ei nimittäin varmasti kyllästy katselemaan.

Jos sinä etsit asumiseesi elämyksellisyyttä, vaikuttavuutta ja huolettomuutta, suosittelemme tutustumaan tähän kotiin tarkemmin paikan päällä. Varaathan näytön, sillä kohdetta esitellään ainoastaan yksityisnäytöin. Tehdään yhdessä kodinvaihtoon liittyvistä haaveistasi totta! Lisätiedot: Johanna Willberg 0400 410 248 tai Mirka Laakso 040 593 5664.

Tarkemmat tiedot

Yhteystiedot ja esittelyt

Yhteystiedot
  • Mirka Laakso
  • Etta LKV | Kiinteistönvälitys Etta LKV Oy
  • mirka.laakso@ettalkv.fi
  • 040 593 5664
Mirka Laakso

Asunnon perustiedot

Kohdenumero20418486
Sijainti
  • Turun Telakkaranta
  • Eerik Pommerilaisen ranta 20
  • 20810
  • Turku
TyyppiKerrostalo
HallintamuotoAsunto-osakeyhtiö
OmistusmuotoOma
Huoneistoselitelmä3h+k+kph+s+wc+lasit.p
Asuinpinta-ala m²71 m²
Yhteensä m²71 m²
Pinta-alan perusteYhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen
Kerros3
Kerroksia7
Rakennusvuosi (päättynyt)2016
Käyttöönottovuosi2016
Vapautuminen1 kk kaupanteosta

Hinta ja kustannukset

Velaton hinta309 000 €
Myyntihinta119 118,95 €
Velkaosuus189 881,05 €
Yhtiövastike1 627,50 €
Rahoitusvastike1 052,40 €
Hoitovastike234,30 €
Vesimaksu
  • oma mittari
Lisätietoja maksuistaLaajakaistayhteys 10M/10M kuuluu hoitovastikkeeseen. Sähkö ja vesi oman kulutuksen mukaan. Mahdollinen varainsiirtovero 2 % velattomasta kauppahinnasta. Tonttiosuuden lunastushinta on nyt 78 921,11 eur (1 111,56 €/m²) + varainsiirtovero 4% + lunastuskulut. Tonttivastike on 340,89 joka sisältyy huoneiston kokonaisvastikkeeseen 1627,50€

Asunnon lisätiedot

Sauna
  • oma sauna
ParvekeAsunnossa on parveke
Parvekkeen kuvaus
  • Parveketyyppi: lasitettu
HissiTaloyhtiössä on hissi
Asuntoon kuuluu
  • kaapeli-tv
YleiskuntoHyvä
EnergialuokkaC2013
Lämmitysjärjestelmän kuvausKauko

Asunnon tilat ja materiaalit

Asunnon tilat ja materiaalit
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali: betoni
  • Parkettilattia.
Katto
  • Pulpetti
  • Bitumikermi
Keittiön kuvaus
  • Valkoiset laakaovet kivitasolla. Varustus: jääpakastinkaappi, keraaminen liesi, erillisuuni ja liesituuletin, mikroaaltouuni ja astianpesukone.
Kylpyhuoneen kuvaus
  • Allaskaapisto, peilikaappi, wc, bideesuihku, suihku, suihkuseinä ja pesukoneliitäntä. Laatoitettu, lattialämmitys.
WC-tilojen kuvaus
  • Lukumäärä:2
  • Allaskaapisto, peili, seinäwc, bideesuihku. Laatoitettu, lattialämmitys.
Saunan kuvaus
  • Ikkunallinen sauna sähkökiukaalla.
Makuuhuoneiden kuvaus
  • Lukumäärä: 2

Taloyhtiö

Taloyhtiön nimiAsunto Oy Turun Paapuuri
Isännöitsijän yhteystiedotIsännöitsijätoimisto Mikko Aro Oy, Mikko Aro p. 0201 555 655
Taloyhtiöön kuuluu
  • urheiluvälinevarasto
Taloyhtiössä muutaAsunnoissa on verkkovirtaan kytketty palovaroitin. Jätehuone on yhteinen viereien tontin As Oy Turun Tyyrpuurin kanssa. Asunto Oy Turun Paapuuriin on määrätty Turun kaupungin rakennus- ja lupalautakunnan 4.4.2019 tekemän päätöksen mukaisesti tupakointikielto, joka koskee osoitteessa Eerik Pommerilaisen ranta 20, Turku, sijaitsevia osakkeiden hallinnassa olevia asuntojen parveketiloja ja huoneistojen käytössä olevia ulkotiloja. Kaikkien parvekkeiden ja terassien sisäpintojen hoito- ja huoltovelvollisuus kuuluu ko. huoneiston omistajalle kustannuksellaan. Ko. osakkeenomistajat ovat velvollisia huolehtimaan kustannuksellaan myös siitä, etteivät parvekkeille tai terasseille kertyvä lumi, jää, puiden lehdet yms. aiheuta vahinkoa rakennukselle.
EnergialuokkaC2013
(Taloyhtiön) Rakennukseen tehdyt korjaukset ja remontit2019: Katon ja rännien tarkastus. Ilmanvaihtolaitteiden säätö. Sähköautojen latausjärjestelmän (keskus+kaapelointi) asennus. Jätehuoneen lattian pinnoitus. 2018: Rappukäytävän kulmasuojien asennus. Sähköautojen latausmahdollisuuksien selvitys.
Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontit10-vuotistarkastus 2024.
Tontin pinta-ala854 m²
Tontin omistusVuokrattu
Tontin VuokranantajaIf Vahinkovakuutus Oyj
Taloyhtiön (Tontin) Vuokrasopimus päättyy02.12.2062