Tikkutehtaankuja 1, Kähäri, Turku

Rakennusvuosi 2016
Kerrostalo, 3h, k, kph, s, parveke, 50.0 m²
Hinta 210 000 €

Kompakti 51 m2 kolmio rauhallisella Kähärin asuinalueella.

Kähärin asuinalue sijaitsee vain parin kilometrin päässä keskustan sykkeestä. Myös Länsikeskuksen palvelut ja ostosmahdollisuudet, sekä kulttuurikeskus Logomo ovat nekin vain lyhyen matkan päässä kotiovelta. Rauhalliselta alueelta löytyy pääosin pientaloasutusta, eikä talon edustalta kulje vilkasta läpikulkuliikennettä lainkaan. Julkiset liikenneyhteydet ovat täältä mitä parhaimmat ja bussilla kuljet keskustaan noin kymmenessä minuutissa. Omalla autolla vieläkin nopeammin.

Tämä 2016 valmistunut kerrostalokoti on pinnoiltaan erinomaisessa kunnossa. Uudenveroinen kolmen talon yhtiö on rakennettu siten, että rakennusten väliin jää viihtyisä sisäpiha leikkipuistoineen ja istutusalueineen. Vaaleasävyinen koti sijaitsee talon ensimmäisessä asuinkerroksessa, muttei kuitenkaan maantasalla. Huoneiston kompakti koko on malliesimerkki erinomaisesta tilasuunnittelusta, jossa kaikki neliöt on otettu tehokkaaseen hyötykäyttöön. Kodin yksi parhaista puolista on tilava lasitettu parveke, joka toimii mukavana kesäolohuoneena aina keväästä syksyyn saakka.

Kaikki materiaalivalinnat ovat valittu kestämään aikaa ja yleisilme kodissa onkin klassisen neutraali. Siistissä kunnossa pidetyt tilat muuntautuvat moneen. Esimerkiksi avokeittiössä oleva saareke on mahdollista siirtää tai poistaa kokonaan. Saarekkeen alla on ehjää lattiapintaa, jolloin tilaan mahtuu mainiosti vaikkapa neljän hengen pöytäryhmä ja oleskelunurkkaus. Molemmista makuuhuoneista löytyy kiinteät kaapistot säilytystä varten ja kylpyhuoneessa on tilaa erinomaisesti pesutornille. Kotona rentoutumisen kruunaa tietysti oma sauna.

Tervetuloa tutustumaan tähän kolmioon tarkemmin paikan päälle.
Tehdään yhdessä kodinvaihtoon liittyvistä haaveistasi totta!

Lisätiedot: Johanna Hansén I 040 969 6679 I johanna.hansen@ettalkv.fi

Tarkemmat tiedot

Yhteystiedot ja esittelyt

Yhteystiedot
  • Johanna Hansén
  • Etta LKV | Kiinteistönvälitys Etta LKV Oy
  • johanna.hansen@ettalkv.fi
  • 040 969 6679
Johanna Hansén

Asunnon perustiedot

Kohdenumero9537004
Sijainti
  • Kähäri
  • Tikkutehtaankuja 1
  • 20300
  • Turku
TyyppiKerrostalo
HallintamuotoAsunto-osakeyhtiö
OmistusmuotoOma
Huoneistoselitelmä3h, k, kph, s, parveke
Asuinpinta-ala m²50 m²
Yhteensä m²50 m²
Pinta-alan perusteYhtiöjärjestyksen mukainen
Kerros1
Kerroksia2
Rakennusvuosi (päättynyt)2016
Käyttöönottovuosi2016
VapautuminenN. 2kk kaupanteosta /sopimuksen mukaan
VapautuminenMuu ehto

Hinta ja kustannukset

Velaton hinta210 000 €
Velkaosuus92 892 €
Myyntihinta117 108 €
92891
Yhtiövastike751,90 €
Rahoitusvastike549,00 €
Hoitovastike202,90 €
Vesimaksu
  • 20
  • €/hlö/kk

Asunnon lisätiedot

Sauna
  • oma sauna
ParvekeAsunnossa on parveke
Parvekkeen kuvaus
  • Parveketyyppi: lasitettu, ulostyönnetty
HissiTaloyhtiössä on hissi
Asuntoon kuuluu
  • kaapeli-tv
YleiskuntoHyvä
EnergialuokkaC2013
Lämmitysjärjestelmän kuvausKauko

Asunnon tilat ja materiaalit

Asunnon tilat ja materiaalit
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali: betoni
Katto
  • pulpettikatto
  • peltikate
Keittiön kuvaus
  • Vaalea ajaton keittiö olohuoneen yhteydessä, jossa tilava liikuteltava saareke. Jääkaappi/pakastin-yhdistelmä, keraaminen liesi, astianpesukone, liesi- ja uuni ja paikka mikroaaltouunille ja astianpesukoneelle. Lattia parkettia, seinät maalattu.
Kylpyhuoneen kuvaus
  • Lattia laattaa, seinät kaakelia, suihku, wc-istuin, peili, allas- ja allastaso kaappeineen. Lattialämmitys, paikka pyykinpesukoneelle ja pesukoneliitäntä.
Saunan kuvaus
  • Lattia laattaa, seinät paneelia, sähkökiuas.
Olohuoneen kuvaus
  • Olohuone keittiön yhteydessä. Olouhuoneesta käynti tilavalla lasitetulle parvekkeelle. Lattia parkettia, seinät maalattu.
Makuuhuoneiden kuvaus
  • Lukumäärä: 2
  • Kaksi makuuhuonetta, jossa vaatekaapistoja. Lattia parkettia, seinät maalattu.

Taloyhtiö

Taloyhtiön nimiAsunto Oy Turun Tikkutehtaankuja 1
Isännöitsijän yhteystiedotMarjo Tuusa Viilarinkatu 1, 20320 Turku M&M Tili-Kiinteistö Oy 02-2547999
Taloyhtiössä muutaLaajakaista, väestönsuoja, kuivaustila, ulkoiluvälinevarasto,.
EnergialuokkaC2013
Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontitNormaalit huoltotoimenpiteet.
Tontin pinta-ala3361 m²
Tontin omistusOma

Palvelut ja liikenneyhteydet

PalvelutK-Market lähietäisyydellä, vajaan kilometrin säteellä useampia lähikauppoja mm. Sale, K-Market Verkahovi. Turun keskustan monipuoliset palvelut reilun kilometrin päässä.
LiikenneyhteydetFöli (ks. foli.fi)
PäiväkotiTurun kaupunki Rauninaukion päiähoitoyksikkö192 m Auralan päiväkoti337 m Raunistulan Lastenseimi592 m Mukulax Kähäri777 m
KoulutTurun kaupunki Raunistulan koulu283 m Turun kaupunki Kähärin koulu931 m Yläkoulut: Turun kaupunki Rieskalähteen koulu557 m Turun kaupunki Puolalan koulu Puutarhakadun yksikkö1,09 km Turun kaupunki suomalaisen yhteiskoulun lukio951 m Turun kaupunki Puolalanmäen lukio1,07 km