Pryssinkatu 12, Ruohonpää, Turku

Rakennusvuosi 2022
Kerrostalo, 1h+kt, 28.0 m²
Hinta 139 400 €

Laadukas uudiskohde Gränsbackan asuinalueella.

Länsikeskusta vastapäätä sijaitseva Gränsbackan alue sijoittuu luonnon ja metsän syleilyyn, mutta kuitenkin aivan palveluiden vierelle. Länsikeskuksen parhaita puolia onkin paitsi kattava palvelutarjonta, myös loistavat liikenneyhteydet. Täältä pääset kulkemaan helposti moneen suuntaan julkisilla liikenneyhteyksillä tai omalla autolla. Muutaman kilometrin matka keskustaan taittuu mainiosti myös pyörällä. Ympäröivä miljöö tarjoaa monipuolisesti ulkoilumahdollisuuksia jokapäiväiseen arkeen, sillä alueen polut ja metsäiset puistot ovat ihanteellisia lenkkeilyyn ja luonnossa liikkumiseen.

As Oy Turun Gränsbackan Volter on korttelin viimeinen ja odotettu kohde. Tontti rajoittuu toiselta puolelta yleiseen virkistyskäyttöön varattuun alueeseen, joka palvelee koko naapuruston asukkaita. Taloyhtiön yhteiset piha-alueet on toteutettu arkkitehdin suunnitelmien mukaan ja niissä on panostettu viihtyisyyden ja vehreyden lisäksi myös helppoon kulkemiseen ja esteettömyyteen.

Kodeissa on kiinnitetty huomiota paitsi asumisviihtyvyyteen, myös arjen sujuvuuteen ja käytännöllisyyteen. Jokaiseen asuntoon kuuluu tilava lasitettu parveke, johon toteutat vaikkapa oman hyötypuutarhan tai rennon oleskelukeitaan. Rakennuttajana toimii YH Kodit, joten uusi kotisi on rakennettu laadukkaasti, kestävästi ja vastuullisesti.

Kysy lisätietoja Ettan välittäjiltä ja tehdään yhdessä kodinvaihtoon liittyvistä haaveistasi totta!

Ota yhteyttä ja sovi tapaaminen

Tarkemmat tiedot

Yhteystiedot ja esittelyt

Yhteystiedot
  • Soile Halonen
  • Etta LKV | Kiinteistönvälitys Etta LKV Oy
  • soile.halonen@ettalkv.fi
  • 040 524 0987
Soile  Halonen

Asunnon perustiedot

Kohdenumero21633522
Sijainti
  • Ruohonpää
  • Pryssinkatu 12
  • 20320
  • Turku
TyyppiKerrostalo
HallintamuotoAsunto-osakeyhtiö
OmistusmuotoOma
Huoneistoselitelmä1h+kt
Asuinpinta-ala m²28 m²
Yhteensä m²28 m²
Pinta-alan perusteYhtiöjärjestyksen mukainen
Kerros3
Kerroksia6
Rakennusvuosi (päättynyt)2022
Käyttöönottovuosi2022
VapautuminenHeti

Hinta ja kustannukset

Velaton hinta139 400 €
Myyntihinta41 922,29 €
Velkaosuus97 477,71 €
Yhtiövastike707,41 €
Rahoitusvastike578,61 €
Hoitovastike128,80 €
Vesimaksu
  • oma mittari
Lisätietoja maksuistaRahoitusvastike sisältää vain lainan koron. Talousarviossa ja hinnastossa olevat pääomavastikearviot on laskettu 0,95 % kokonaiskorolla. Tällä hetkellä kokonaiskorko on 4,243 %. Seuraava korontarkastusajankohta on 27.1.2024. Rahoitusvastike tämän huoneiston osalta lainanlyhennyksen alkaessa on arviolta 762,30 €/kk (sis korko+lyhennys). Lyhennykset alkavat 6/2024. RS-taloussuunnitelman talousarvio on tehty valmistumisen jälkeiselle kokonaiselle tilikaudelle vuodelle 2023. Pääomavastikkeet ovat laskennallisia ja perustuvat oletukseen, että korot pysyvät arviointihetken tasolla. Todellisuudessa korot voivat vaihdella voimakkaastikin. Vesimaksuennakko 20 e/hlö/kk. Vesivastike tasataan vähintään kerran vuodessa käyttäen tasauslaskutuksessa perusteena huoneistoihin asennettujen mittareiden osoittamia kulutuslukuja. Valokuitu- ja kaapeli-TV-vastike on 3 €/huoneisto/kk. Mahdollinen varainsiirtovero 2 % velattomasta kauppahinnasta.

Asunnon lisätiedot

ParvekeAsunnossa on parveke
Parvekkeen kuvaus
  • Parveketyyppi: lasitettu
HissiTaloyhtiössä on hissi
Asuntoon kuuluu
  • kaapeli-tv
YleiskuntoUusi
EnergialuokkaB2018
Lämmitysjärjestelmän kuvausKauko
Muut kaupan kannalta merkittävät tiedotMäärätyt asunnon hintaan sisältyvät materiaalit ovat valittavissa erikseen ilmoitetun aikataulun puitteissa YH Kodit Oy:n määrittelemistä vaihtoehdoista sisustusmateriaaliesitteen mukaan. Tiedot perustuvat toukokuun 2021 tietoihin ja rakennuttaja pidättää itsellään oikeudet muutoksiin.

Asunnon tilat ja materiaalit

Asunnon tilat ja materiaalit
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali: betoni
  • Laminaattilattia, vesikiertoinen lattialämmitys.
Katto
  • Harjakatto
  • Bitumikermikate
Keittiön kuvaus
  • Kiinteät kalusteet ovat kalustevalmistajan vakiokalusteita. Keittiöissä on laminaattipintaiset työpöytätasot, joissa on upotettu RST-allas/ -altaat. Keittiökaappien välitilassa on laminaattilevy. Varusteet: liesikupu, kalusteuuni ja keraaminen liesitaso, jääkaappipakastin sekä astianpesukone (leveys 450/600 mm). Keittiökalusteessa on tilavaraus mikroaaltouunille.
Kylpyhuoneen kuvaus
  • Kiinteät kalusteet ovat kalustevalmistajan vakiokalusteita. Varusteet: posliininen pesuallas, allaskaappi/laatikosto ja peili valaisimineen, kiinteät suihkuseinäkkeet ja verhokisko sekä liitäntävaraus pyykinpesukoneelle. Laatoitettu, vesikiertoinen lattialämmitys.
Säilytystilojen kuvaus ja lisätiedotJokaisen huoneiston hallintaan kuuluu irtaimistovarastokoppi, joka sijaitsee rakennuksen 1. kerroksessa.

Taloyhtiö

Taloyhtiön nimiAsunto Oy Turun Gränsbackan Volter
Isännöitsijän yhteystiedotKatja Ahtola puh. 02 651 72166 katja.ahtola@turunisannointikeskus.fi Turun Isännöintikeskus Oy
Taloyhtiöön kuuluu
  • urheiluvälinevarasto
  • väestönsuoja
Taloyhtiössä muutaHuoneistokohtainen ilmanvaihtojärjestelmä. Yhtiössä on laajakaista, joka käyttää Telia kiinteistöyhteys kuitutekniikkaa ja sen maksiminopeus on 10M. 1. kerroksessa sijaitsevat ulkoiluvälinevälinevarastot sekä Smart Post -pakettiautomaatti. Rakennus varustetaan ovipuhelinjärjestelmällä, joka sijaitsee porrashuoneen pääsisäänkäynnillä. Asunnoissa on vakiona ovipuhelimen vastauskoje ilman kuvallista yhteyttä.
EnergialuokkaB2018
Autokatospaikkoja6
Tontin pinta-ala1650 m²
Tontin omistusVuokrattu
Tontin VuokranantajaYH Tontti Ky