Etta LKV - Haaveista totta

Blogi

24.1.2022

Energiatodistus asuntokaupassa – turha vai tärkeä?

Energiatodistuslaki astui voimaan 2013, jonka mukaan kiinteistön tai huoneiston myynnin ja vuokrauksen yhteydessä tarvitaan rakennuskohtainen energiatodistus. Energiatodistus on eräänlainen raportti kyseisen kiinteistön energiatehokkuudesta. 

Uusissa asuinrakennuksissa energiatodistus on jo usein valmiiksi olemassa. On kuitenkin edelleen jonkin verran vanhempia kohteita, joihin todistuksen teettäminen tulee ajankohtaiseksi asunnon myyntiä valmistellessa.

Mitä energiatodistus kertoo?

Energiatodistus kertoo rakennuksen ominaisuuksiin perustuvan energialaskennan, mikä on riippumaton käyttäjästä,  joten sen avulla on myös helppo vertailla eri kohteita keskenään. Todistusta voidaan pitää luotettavana energiankulutuksen mittarina. 

Mitä hyötyä energiatodistuksesta on?

Hyvin ja oikein tehdystä energiatodistuksesta ostaja saa tärkeää ja luotettavaa tietoa kohteen energiankulutuksesta ja tehokkuudesta. Se sisältää myös ammattilaisen säästösuosituksia, joiden avulla voidaan parantaa energiatehokuutta. Näistä tiedoista on hyötyä myös niille asukkaille/kiinteistön omistajille, joille kodin myynti tai osto ei ole juuri nyt ajankohtaista.

Energiansäästösuosituksia varten tulee arvioida rakennusosien ja teknisten järjestelmien energiatekninen kunto sekä selvittää sellaiset energiansäästömahdollisuudet, joiden avulla rakennuksen tai rakennuksen osan energiatehokkuutta voidaan parantaa kustannustehokkaasti ja huonontamatta sisäilman laatua.  

Kuka hankkii energiatodistuksen?

Todistuksen laatii aina pätevöitynyt tekijä, joka on rekisteröity ARA:n laatijarekisteriin. Tilaajana voi olla asunnon omistaja tai omistajan suostumuksella kolmas osapuoli, kuten kiinteistönvälittäjä. Energiatodistus tulee olla hankittuna jo ennen asuntokauppaa, jotta tiedot voidaan ilmoittaa jo myynti-ilmoituksessa. Todistus tulee olla nähtävillä myös asuntonäytöllä.  

Ammattitaitoinen kiinteistönvälittäjä osaa kertoa asiakkaalle energiatodistuksen sisällöstä asiakkailleen selkokielellä.

Energiatodistuksesta käy ilmi:

  • Rakennuksen perustiedot, nimi, osoite, rakennustunnus, valmistusvuosi ja käyttötarkoitus.
  • E-luku eli energiatehokkuuden vertailuluku.tiedot rakennustavasta ja materiaaleista ja niiden ominaisuuksista sekä lämmitysmuodosta = laskentaperusteet.
  • Rakennuksen todellinen energiankulutus.
  • Kulutetun energian määrä energiamuotokertoimella huomioituna.
  • Todistuksen laatijan tiedot, pätevyys sekä laatimispäivä ja voimassaoloaika.

Todistus antaa tärkeää tietoa monelle elämän suurimpaan ostopäätökseen, joten vastaus kysymykseen turha vai tärkeä, sanomme ehdottomasti: tärkeä.

Lähteet: Etuovi.com, Omakotiliitto.fi, ymparisto.fi